Olen Miika Sarkavaara, 1993 syntynyt eteläpohjalainen pääkaupunkiseudulla, Vantaalla.
Koko työurani olen tehnyt ravintola-alalla, missä olenkin monen tehtävän kautta edennyt apulaisravintolapäälliköksi ja johtanut myös omaa yksikköä.
Olen nähnyt Suomea eri puolilta: maaseudulta pääkaupunkiin, ja se on vahvistanut minussa uskon kotimaisuuteen. Kun pidämme suomalaisen työn, palvelun ja tuotannon arvossa, pidämme myös tämän maan elinvoimaisena. Tästä maasta.
Puhun suoraan mutta harkiten. Olen periksiantamaton, mutten koskaan silkkaa jääräpäisyyttä. Perussuomalaisena haluan tuoda politiikkaan rehellisyyttä ja ennen kaikkea kaikkien suomalaisten etua.
Tuo pohjalaisuus, josta aiemmin jo kirjotin, elää minussa vahvana. Koen todella olevani maalainen kaupungissa: jalat maassa ja se kuuluisa maalaisjärki päässä.
Olen Vantaan Perussuomalaisten hallituksen jäsen, 2. sihteeri & Länsi-Vantaan aluejaoksen vetäjä. Olin ehdolla kunta- ja aluevaaleissa vuonna 2025.

EDUSKUNTAVAALEIHIN AIKAA:


